Eilen meillä vietettiin Ystävien kanssa Kekrijuhlaa. Sehän on vanha juhla ja tulee tuolta ainakin 1800-luvulta asti jos ei pitempäänkin. Ei siis mikään ameriikkalaisten hömpötysten juhla, vaan rehellisesti ruokaan painottuva.
Kukkapuska piti aamulla hakea - tottakai värit piti natsata.
Muutenhan meillä syötiin hyvinkin suomalaista ruokaa.
Oli alkupalat
Kurkusta leikatiin juustohöylällä pitkittäin siivut ja niille sipastiin savuporojustoa.
Käärittiin ja päälle laitettiin pikku tomaatti.
Olikin hyviä ja maistuvia tomaatteja, hain ne torilta.
Pääruokana oli Dexter-pyöröpaistista tehty syksyinen lihapata,
jossa oli mm. taatelia, viikunaa tuomaan makeutta ja pyöristämään makuja.
Lisukkeena
Haudutetut porkkanat
Hirveetä mössöä. Mutta ah, niin hyvää.
Haudutetut punajuuret valko-sinihojuustolla hunnutetut.
Haudutetut lanttukuutiot, joissa mm. fariinisokeria makua pyöristämässä.
Meillä siis oli juureksia, mutta en tehnyt niistä laatikkoa.
Juureksia voi monella tapaa käyttää.
Jälkiruoka
Ohrapuuro ja rusinasoppa.
Rikotuista suurimoista tein puuron.
Tämäkin niin perinteistä suomalaista ruokaa.
Jälkiruokakahvit
Kahvin kanssa leivoin keikauskakun.
Laitoin päälle melassia, tuoteita taaleleja ja viikunoita
Taikinaan laitoin reilusti kanelia.
Tätä kakku voisi tehdä jouluksikin.
Oli niin maistuva ja maukas.
Oli taas niin kiva iltapäivä ja ilta Ystävien kanssa. Meillä on muodostunut kivaksi tämä tapaaminen, kun laitetaan ruokaa ja syödään yhdessä. Sekä pelataan ja höpötellään..
Kukaan ei vilkuile kännykään. Ollaan läsnä.
Tästä jää hyvä mieli.
Klemmari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti