keskiviikko 31. tammikuuta 2024

Taidetta

 Pikkutiet ja pihat ovat NIIN liukkaita, että sietää olla varovainen, itse kukin.

Täällä ei muuten mitään sen kummempaa ole tapahtunut, päivästä toiseen mennään. On meillä sentään sen verran, että taulut ovat löytäneet paikkansa. Niitähän ei hetimmiten kannata yleensäkään laittaa, vaan antaa muuton ensin rauhoittua ja muiden tavaroiden löytää paikkansa.




Eteisen taulut



Meillähän on myös pienen pieni puoti, joka toimii verkkokauppana.
Jos kaipaat kotiisi jotain lisuketta, piipahda 


Klemmari

torstai 25. tammikuuta 2024

Leivontapäivä

 Tänään meillä oli leivontapäivä. Olen sen verran kaaos-ihminen, että kun yhtä alkaa tekemään, siinä samalla lämmöllä tulee muutakin. Onhan se taloudellistakin.

Pullaa pitää aina talossa olla! Minä olen meidän talouden pullahiiri.
Pyöreät pullat on laskiaispulliksi ajateltu ja menee pakkaseen.
Kiekurapullat tulee kotiväelle.

Pannarikin piti tehdä. Sitä syötiin omenahillon ja sokeroidun cream freshin kanssa.

Rustiikkiset nokkossämpylät.
Päällä pellavarouhetta.
Löysin kaapeistani viime kesältä kuivattua nokkosta.

Nämä sämpylät maistui todella hyviltä tattikeiton kanssa.


Syödään hyvin!

Klemmari

lauantai 20. tammikuuta 2024

Kevättä kohti

 Vaikka ulkona tupruttaa lunta lähes joka päivä, mieli kiirii jo kevääseen ja sisälle onkin juuri nyt kiva laittaa vähän keväisempää moodia. Eihän teillä ole vielä joulukoristeita, eihän?

Nyt viimeistään kaikki jouluun viittaavat asiat pois näkyvistä. 

Tilalle jotain raikkaampaa, keväisempää.

Ruskearuutuinen liina sai lähteä ja tilalle tuli tämä pellavaliina.

Samoja värejä löytyy myös tästä verhokapasta

Ulko-ovi sai keväisemmän kranssin

Pöydälle löysi myös vanha Kana-rouva

Tuoreet kukat vaan ovat niin....

Kevätmielellä
Klemmari


perjantai 19. tammikuuta 2024

Lumen valkoista

 Maisema on kyllä tänä talvena ollut niin kaunis, kun lumi on kuorruttanut maat ja mannut.


Eilen olimme vierailulla Ystäviemme luona ja sehän on aina pitkän kaavan mukaan menoa.
Teemana oli Espanja. 
Alkudrinkki oli kivan aurinkoinen.
Sitten naposteltiin pikkupaloja
Pääruoka oli - täytettyjä paprikoita ja tomaatteja.
Todella hyviä.
Jälkiruokakin oli samaa linjaa päärynää ja smetanaa.

Ruokailu on kiva tapa viettää yhteistä aikaa. 
Siihen voi varioida vaikka mitä kukin keksiikään.

Yhtään kuvaa en siis ottanut tuosta hetkestä.

Samalla suunniteltiin kevääksi kivaa tekemistä - porukalla.
Konserttiin onkin jo liput varattuna. 
Laskiaiseksi ajatuksena on ulkoilua ja laavulla makkaran paistoa.


Meidän arkiruokaa - perunamuusi, kalakauppiaan tekemä punajuuri-kalapihvi sekä kohmeista porkkanaraastetta. Pihvin päällä cream frechiä.

Klemmari



keskiviikko 10. tammikuuta 2024

Valoa kohti

 Valoa kohti mennään kovaa vauhtia. Aamut ovat tässä uudessa kodissa ihmeellisiä, kun täällä näkyy auringonnousut. Upeita värejä saa seurata, vaikka ne kestävät vain pienen hetken.



Villamatot ovat saaneet lumipesut ja nyt taas värit niissäkin loistavat.

Tämä iso matto oli tosin pesulassa.
Hienoa, kun pesulapalvelu on olemassa.
Nyt siitä on kaikki tahrat pois, joita mm. Wiiru-kissamme viimeisillään siihen teki.
 Kakkaraiset.

Kaakeliuuni on verraton peli.
Siitä saadaan lämpöä. Ja lämmintä meillä täällä onkin.
Täällä ei tarvi neljänsiä villasukkia jalkaan.
Tässähän oppii ihan nykyaikaiseksi :)

Valoa kohti!

Klemmari





keskiviikko 3. tammikuuta 2024

Pakkaspäivää

 Kylläpä raikkaana lähti tämä vuosi käyntiin. Meilläkin oli tänään aamusella 20 astetta pakkasta. Holotnaa oli, kun kävin lintuja ruokkimassa.

Kauniita aurinkoisia päiviä on nämä pakkaspäivät olleet.





Tämä amaryllis on kukkinut niin kauniisti neljällä kukallaan.

Auringon paistaessa ajatus kiirii jo kevääseen. Kevätverhoja pitäisi vaihtaa keittiöön.
Ja varmaan vähän muuallekin.
Sormet syyhyää jo kovasti ulkosalle, mutta pakkanen pitää huolta ettei sinne mennä vielä pitkään aikaan.

Huonekasvit menee lähes kaikki vaihtoon. Ne ei tykännyt tästä maiseman vaihdoksesta. No, pitäähän kukkakauppiaita työllistää ja käydä ostamaan uudet alut.

Pikku iltapalaa

Maiskis!


Lämpimin terveisin
Klemmari





maanantai 1. tammikuuta 2024

Hyvää Uutta Vuotta

 Hyvää Uutta Vuotta 2024! 

Tämä kimppu halusi lähteä mukaamme kauppareissulla.

Meillä päivä aloitettiin saunomisella. Joskin se tapahtui vasta iltapäivän puolella. Mehän nukutaan pitkään. Kuinka ihanaa olikaan mennä saunaan, kun sinne paistoi ikkunasta iltapäivän aurinko. Kullan keltaiset säteet tulvivat ikkunasta. Lähimetsä kruunasi maiseman. 

Saunan jälkeen oli ruokailu. 

Porokiusaus asiaan kuuluvine lisukkeineen - puolukkahillo ja suolakurkut.
Vaikka tällä kertaa hieman oikaisin  eli käytin kaupan perunasipulisekoitusta, niin sitähän voi aina tuunata. Lisäsin pekonipaloja, sipulia ja valkosipulia, jotka kärtsäsin ensin pannulla. 
Perunasipulit maustoin suolalla, musta- ja punapippurilla.
Jösses, kun oli hyvää!

Jälkiruokana oli shamppanja.

Me kun ei valvota yömyöhään, skoolataan päivällä.

Hyvää Uutta Vuotta!

Klemmari




Hyvää Vappua!

 Hyvää ja Hauskaa Vappua! Tämähän on työn juhlaa. Meilläkin tämä päivä menee vielä vanhan kodin tai pikemminkin navetta rakennuksen ruotimis...