Kevät etenee hurjaa vauhtia, vaikka pakkasöitäkin on ollut. Meillä elämä on ollut yhtä hurlumheitä, kun järjestettiin viime sunnuntaina huutokauppa. Tämä viikko onkin sitten levätty ja palauduttu. Eilen - Helatorstaina - otimme itseämme niskasta kiinni ja tempaisimme ulos. Siellä oli hankittuna kaikenlaista istutettavaa.
Oli mm. Kirsikkapuu, Pihajasmike, Kärhöjä, Aroniaa ja erilaisia maanpeitekasveja. Samalla otettiin etupihalta vanhat pensaat pois ja niillä naamioitiin jätevesipönttö. Kunhan kasvavat. Säleiköstä kiskottiin Villiviini, joka olikin mennyt jo välikattoon asti. Sekin oli varmaan ollut paikoillaan sen 30 vuotta, kun tämä talokin. Siirrettiin Villiviini männyn kainaloon.
Todella kiva tehdä tätä metsäpuutarhaa, vaikka Isäntä välillä vähän kiroilee, kun on juuria, kiviä ja kantoja koko tontti täynnä. Kyllä tästä hyvä tulee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti