On kyllä taas niin kiva, kun saa syödä luonnollista ruokaa, kalaa. Tutulta kalan toimittajalta ostettiin siikaa. Sitä onkin sen verran että osasta tehtiin graavia. Tänään myös yksi file savustetaan.
torstai 30. lokakuuta 2025
Siikaa ja salaattia
torstai 23. lokakuuta 2025
Syksyä kotiinkin
Tänään on niin märkä ja sateinen päivä, että piti suunnata katse syksyisiin asioihin. Meille tulee lauantaina ruokavieraita ja sehän sai minut tarttumaan somistuksiin.
perjantai 10. lokakuuta 2025
Jauhelihapihvi ja lisukkeet
Söin lounaaksi jauhelihapihvin ja papusalaatin. pavut olivat pienempiä kuin aikaisemmin eikä oikein maistunut miltään. Vaikka laitoin salaattiin palmukaalia, persiljaa, valkosipulia, chiliä tuoretta ja siten muut aineet kuten suola, vinigrette, tomaatti, salaatti.
sunnuntai 5. lokakuuta 2025
Kekrijuhlan antia
Eilen meillä vietettiin Ystävien kanssa Kekrijuhlaa. Sehän on vanha juhla ja tulee tuolta ainakin 1800-luvulta asti jos ei pitempäänkin. Ei siis mikään ameriikkalaisten hömpötysten juhla, vaan rehellisesti ruokaan painottuva.
Hyvää Itsenäisyyspäivää
Hyvää Suomen Itsenäisyyspäivää! Aamupalakin pitää olla jonkun moinen, jotta jaksaa tämän päivän. Paistettu kananmuna, jossa juustoraastetta...
-
Tänään tein kana-riisi-vuuan, siksi, kun huomenna olemme liikenteessä ja on kiva tulla kotiin, kun on ruoka valmiina. Tämmöset ostin kaupas...
-
Kuhafileet uunissa. Tein niille kermasta ja Koskenlaskijasta kastikkeen. Myös purjoa lisäsin fileiden päälle. Vaalea kala kun on, ovat väh...