En olekaan piiiitkään aikaan laittanut mitään kuvia meidän pihasta. Tai metsäpuutarhasta.
Korjataanpa nyt asia. Valkovuokot meillä kukkivat yli kuukauden. Samoin esikot.
En olekaan piiiitkään aikaan laittanut mitään kuvia meidän pihasta. Tai metsäpuutarhasta.
Korjataanpa nyt asia. Valkovuokot meillä kukkivat yli kuukauden. Samoin esikot.
Tänään meillä syötin jämäruokaa. Porsaan noisetit oli grillattu viime perjantaina. Mutta jääkaapissa ne säilyi hyvänä. Siis nyt on keskiviikko. Lähes viikko meni säilytyksessä. Hyvä niin.
Parsa on nyt juuri sesongissa. Siitä saa loihdittua vaikka mitä näin keväällä. Valitettavasti kotimainen parsa vielä odotuttaa. Mutta sitä pitää paikata ulkolaisella.
Meillä oli kiva vapun aika. Aattoa vietettiin Ystäviemme kanssa meillä ja Vapunpäivän brunssi syötiin heidän kodissaan.
Eilen teki mieli ohrapuuroa, joka olisi tehty uunissa. Mutta ei tehtykään, kun talosta ei löytynytkään ohrasuurimoita. Tein sitten puuron r...